Monday, June 22, 2009

Vaasan kuulumisia


Vaasan reissu alkoi varsin sateisena, joten käytin tilaisuuden uusien paikkojen etsimiseen. Parin päivän metsissä rymyämisen tuloksena löytyi muutama varsin komea yksittäinen hänkkikivi, kaikki tosin varteenotettavan lähestymisähellyksen takana. Pilvilammelta löytyi myös pieni useamman kiven sektori, jonne täytyy vielä palata harjojen kanssa.

Sateen lakattua olikin kitka harvinaisen hyvin kohdillaan ja kävin viimeistelemässä pari viime kerralla harmillisen lähelle jäänyttä reittiä. M. Kaukon noin vuosi sitten avaama 'Uusiks meni', eli 'Viagran mahti'-reitin istumalähtö meni nyt helpohkosti, kun huomasin että alun muuvit menevät kevyemmin kun saa pidettyä jalan lähtöjalkkiksella tokassa muuvissa. Äärimmäisen suositeltava reitti kaikille greidiavaruuden seitsemännessä dimensiossa luoviville Vaasan vierailijoille.




Seuraavana vuorossa oli istumalähdön lisääminen Golfkentän Birdie-projektiin. Matkan varrelle osunut Total Gym 1000 näytti kuitenkin liian vastustamattomalta ja se täytyi kiivetä ensin pois. Reitti taipui onneksi nopeasti ja voimia jäi vielä illan pääruokaan. Alkusekvenssin selvittäminen söi lopulta sen verran paukkuja että Birdie jäi vielä ensinousua vaille ja homma täytyi palata viimeistelemään parin päivän tauon jälkeen. Video on kuvattu ekana päivänä joten se on kasattu erinäisistä pyllähdykseen päätyvistä pätkistä. Ei tosiaankaan mikään klassikko kuten videostakin voi päätellä, mutta onpahan jonkinmoinen lisä sektorin tarjontaan. Parin metrin korkuisen kiven alla kiroilu golfaajien hämmästyneiden katseiden alla on myös kokemus sinänsä.




Loppuun vielä pari maistiaista Ristinummen kiviltä. Vasta nyt tuli raahauduttua harjan kanssa näillekin kiville vaikka löysin ne kotinurkilta jo pari vuotta sitten. Kompakti kolmen kiven setti jonne saa vielä lisää ainakin helppoja reittejä.

Monday, June 8, 2009

å