Joululoma muilla mailla.

Uuden vuoden kunniaksi oikein tämmöinen useista peräkkäisistä lauseista koostuva reportaasi:

Päätimme tänä vuonna hyödyntää välipäivät mannermaisella ulkoboulderoinnilla ainaisen Vaasan vesitornissa könyämisen sijaan. Tarkoitus oli viettää Joulun pyhät veljeni luona Pfalzissa ja sen jälkeen ajaa viikoksi Fontsuun tai Ticinoon kelien mukaan. Jotenkin näin se menikin - ainakin melkein...

Joulunvietto alkoi leppoisalla kiipeilysessiolla Wartenbergissä. Onnistumisia ei tullut kuin Hanumanin seisomalähdössä, mutta signaaleja syksyllä lähes ennennäkemättömän matalalle pudonneen kiipeilykunnon paranemisesta antoi FSK-18 niminen 8a/8a+ kattopätkä, johon alkoi pikkuhiljaa muuvit löytymään. Myöskään pitkään vaivanneista pulley ja jännetuppi -kivuista en saanut havaintoa. Sitten pari päivää jouluhanhen sulattelua ja Tapaninpäivänä Skodan keula kohti Fontsua, jonne oli ennusteltu kirpeitä mutta kuivia kelejä.

O-P ja Wartenbergin 7b-poikkari

Ekana iltana käväistiin pikaisesti Cuvierissa imemässä ilta-auringon viimeisiä säteitä, ja pähkäilemässä taas miten näiden kiven kokoisten sloupperi-otteiden päälle oikein pitäisi pungeta. Haaviin jäi L'aerodynamite ja Tanjalla viime kerrasta roikkumaan jäänyt Corto Maltesen ei-eliminaatti versio.

L'aerodynamite

Seuraavana päivänä jatkettiin viime reissun tikkien paikkailulla Isatiksessa. Kolmas ja neljäs päivä menivät omalta osaltani kuumeessa, tuskastellen hukkaan valuvaa täydellistä lähetyskeliä. Viidennen päivän aamuna alkoi olo jo tuntua kevyen kiipeilyn sallivalta, mutta Formule 1:n ikkunasta avautui lohduton näkymä. Harmaalta taivaalta valui alijäähtynyttä vettä, joka oli jo ehtinyt kuorruttaa maan pinnan ohuella jääkerroksella.

Emme jääneet odottamaan auringon paistetta ja helteistä föönituulta joka olisi voinut mahdollistaa kiipeilyn vielä viikon sisällä, vaan suuntasimme takaisin Pfalziin, jossa keli vaikutti hieman lupaavammalta.

Fontsupatoumat saatiin purettua lähes tyydyttävästi Kalmitin ja Wartenbergin kattobouldereilla. FSK-18 ei tosin ollut enää menossa. Liekö sitten flunssan ja huonojen kelien kolhima taistelumoraali laskenut myös fyysistä kuntoa. Pitkälle plussan puolelle reissun kuitenkin käänsi viimeisen päivän sessio Kipkopffelsenissä, jossa etelärinteeseen suoraan paistava aurinko mahdollisti leppoisan kiipeilyn peräti t-paitasillaan jääpuikkojen alla. Mestassa tuli kiivettyä myös ehdottomasti siistein reitti koko reissulla. La Grande Passion -dynolle topokirja tarjosi 7b-8a greidihaitaria kiipeilijän pituudesta riippuen. Vaikuttaisi siltä että 8a on suunnilleen oikea greidi jos olet tasan 181 cm pitkä. Lyhyemmille sitten helpompi kun ne on niin kevyitä ja muutenkin vikkeliä ja pidemmät ei saa puhua greideistä ollenkaan, kun ne ylettää otteisiin liian helposti ja sehän on fuskua jos mikä.

La grande passion, Dalí-henkisellä surrealistisella erotiikalla
höystettynä...

Shigading!